Koira-allergia
Koira-allergia ja amerikankarvatonterrieri
Mikään koira ei ole sataprosenttisen varma valinta allergiselle. Nykykäsityksen mukaan kuitenkin toiset rodut ovat toisia siedetympiä. Myös koiran koolla on luonnollisesti merkitys: isot koirat tuottavat allergeeneja pieniä enemmän.
Valtaosa suomalaisista amerikankarvatonterriereistä asuu allergiaperheissä. Monessa kodissa on mahdollista käydä tutustumassa rotuun. Osa antaa koiriaan myös pidemmälle vierailulle pennun hankkimista miettiviin allergiakoteihin. Lisätietoa löydät Facebookin Amerikankarvatonterrierit -ryhmästä, johon suosittelen liittymistä kaikille rodusta kiinnostuneille.
Minnan tarina
Aloitin aktiivisen koiraharrastamisen 13-vuotiaana. Minulla oli lyhytkarvainen mäyräkoirauros Moritz, jonka kanssa jäljestin ja kävin näyttelyissä. Kun täytin 15 vuotta, minut valittiin saman tien kahden koirakerhon hallitukseen (Tammermaan mäyräkoirakerhon ja Tampereen Seudun Koirakerhon). Perustin parin kaverin kanssa Tampereen Nuorten Koirakerhon, josta myöhemmin tuli TSK:n nuoriso-osasto. Toimitin TSK:n Koiranleuka-lehteä – tätä varten minulla oli yhdistyksen sähkökirjoituskone käytössäni, mikä oli kehityksen viimeistä huutoa 1970-luvun puolivälissä!
Suoritin kasvattajakurssin muistaakseni vuonna 1976 ja kehäsihteeri/kehätoimitsija minusta tuli 14- tai 15-vuotiaana, alaikäisenä Kennelliiton silloisen puuhanaisen Peggy Waseniuksen toimesta. Vietin viikonloppuja paljon näyttelykehissä ja osaan vieläkin ulkoa näyttelysäännöt 1970-luvulta. Toimin myös Tammermaan mäyräkoirakerhon sihteerinä. Kun pääsin ylioppilaaksi 1979, oli molemmista ”omista” koirakerhoistani onnitteludelegaatio kylässä!
Suurin haaveeni oli saada lyhytkarvainen mäyräkoiranarttu ja aloittaa kasvatustyö. Minusta piti tulla eläinlääkäri, ulkomuototuomari, vastuullinen kasvattaja ja moni muukin koiriin liittyvä asia kiinnosti. Mutta minusta tulikin koira-allerginen :(
Tuo koira-allergia on ollut minun elämässäni iso tragedia. Se vei minulta paitsi hartaan HARRAStuksen myös ammatilliset haaveet. Lääketieteen näkemys asiaan oli tuolloin hyvin tiukka: kaikki eläimet pois, huonekasvit pois, siivotkaa, puunatkaa, tuulettakaa, vaihtakaa lakanoita jne. Tällainen oli näkemys vielä 2000-luvun alkuvuosinakin, kun vanhempi tyttäreni Martta olisi kovasti halunnut koiraa.
Mutta sitten suhtautuminen muuttui. Oikeastaan aika päinvastaiseksi: viekää jo vauvat navettaan, syöttäkää niille matoja ja multaa… No, ei nyt ihan näin mutta melkein. Ja sitten alkoi myös tulla vinkkiä siitä, että toiset koirarodut sopivat allergisille paremmin kuin toiset. Ja sitten luin vielä netistä, että jotkut ”koekäyttävät” koiria selvittääkseen allergiaongelman tasoa.
Kesällä 2012 ihanat Muusa ja Haiku tulivat meille ”koekäyttöön”. Kiitos Hanna!! Muusa ja Haiku nukkuivat välissämme parisängyssä. Muut perheenjäsenet eivät saaneet mitään oireita ja minäkin hyvin vähän. Tästä rohkaistuneina laitoimme tilaukseen Haikun pennun, kun tiesimme Haikun astutettavan seuraavasta juoksusta.
Haikun pentu Tella (Nudus Estella Essentia Elegans) tuli meille joulun alla 2012. Oireilin alkuun enemmän ja pelkäsin, miten tässä käy. Pärjään kuitenkin oireideni kanssa enkä ollut oireeton koirattomanakaan. Muut perheenjäsenemme eivät ole kokeneet mitään oireita Tellasta.
Iso motiivini kasvattajana onkin tehdä rotua tunnetuksi ja auttaa muita allergiasta kärsiviä ja koirasta haaveilevia ihmisiä toteuttamaan unelmansa.
(Edellä oleva teksti on lyhennelmä Minnan Kasvattajan jatkokurssin lopputyön luvusta Kasvattajaksi ryhtymisen motiivit ja tavoitteet syksyllä 2014)