Amerikankarvatonterrierin pentuja

Kiinnostunut pennuistamme?

Kesällä 2019 syntyneet pennut ovat jo kaikki löytäneet uuden ihanan kodin.

Pentuja voi kuitenkin tulla katsomaan ja tutustumaan rotuun kesäkotiimme Salon Raatalassa. Jos olet kiinnostunut rodusta yleensä tai pennun hankinnasta, niin ota yhteyttä ja tule tutustumaan koiriimme!

Toinen pentue - sisko ja sen veljet

30.6.2019 Loru pyöräytti neljä pientä pentua, jotka parin viikon ikäisinä saivat suomalaiskansalliset nimet Armas, Urho, Taisto ja Hilma.

Pentujen hoitamisessa on ollut aika lailla tohinaa, lähinnä johtuen Hilmasta, jonka syntymäpaino oli vain 82 grammaa. Lisäksi meillä on remppakin menossa, joten näiden nettisivujen päivitys on jäänyt.

Kaikilla pennuilla on jo uusi rakastava koti. Hilma muuttaa Vantaalle, pojat Armas, Urho ja Taisto Helsinkiin, Espooseen ja Paimioon.

Vanhemmat: Nudus Loru ja Nudus Yoda Felix Fatum

Pentueen sukutaulu



Ensimmäinen pentueemme - iloinen rosvojoukko

Meille syntyi ihka ensimmäinen Haaveiden pentue. Neljä potraa poikaa syntyi torstaina 15.10.2015.

Pojat ovat kaikki omissa ihanissa kodeissaan Espoossa, Kaarinassa, Paraisilla ja Tuusulassa.

Jos haluat seurata pentujen elämää tarkemmin, liity Facebook-ryhmään Tellan ja Masin pennut

Pentujen vanhemmat ovat luonteeltaan ihania ja niille on tehty rotuyhdistyksen edellyttämät terveystarkastukset.

Pennut luovutetaan terveystarkastettuina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut sosiaalistuvat perheessämme hyvin tottuen erilaisiin ihmisiin ja ääniin.


Masi ja Tella

Pentueen laskettu aika on 17.10.2015. Pennut (4 urosta) syntyivät 15.10.2015.

Sukusiitosaste 5 sukupolvella on 1,18% [Sukutaulut]

masi.jpg

tella.jpg

Fairytale Kingdom Edmondo
"Masi"

s. 10.11.2013 (P747-979)

terveystulokset:
Polvet 0/0
Silmät terveet
Sydän terve

Nudus Estella Essentia Elegans
"Tella"

s. 18.10.2012 (P724-338)

terveystulokset:
Polvet 0/0
Silmät terveet
PLL normaali
Sydän terve
MyDogDNA terveyspassi

3.12.2015

Kävimme tänään eläinlääkärin tarkastuksessa ja kaikki hienosti koko iloisella rosvojoukolla

Kasper:

Kasper7vk.png

Jesper:

Jesper7vk.png

Pyry Joonatan:

Joonatan7vk.png

Sulo Leijona:

Leijona7vk.png

17.10.2015

Pennut kahden päivän ikäisinä:

amerikankarvatonterrieri_3.jpg

10.10.2015

Pentujen liikkeet näkyvät masussa ihanasti :)

6.10.2015

Pennut potkivat kovasti. Ja masu on tosi iso jo!

Pennut_potkivat.png

17.9.2015

Olimme ultrassa eläinlääkäri Johanna Raulion luona.

Kyllä siellä vauvoja näkyi!

Viimeisestä astumisesta on aikaa 4 viikkoa ja 2 päivää.

ultra.jpg

amerikankarvatonterrieri_01.jpg

16.9.2015

Tältä näyttää Tellan masu tänään.

Huomenna ultraan!

27.8.2015

Ystäväni Ranjan kanssa terdellä Vanajan rannalla.

Kyllä Tella on näppärän kokoinen ottaa mukaan - raskaanakin.

Ja herättää kiinnostusta joka paikassa.

ranjan_kanssa.jpg

18.8.2015

Käytiin vielä Masia morjestamassa. Koiranastutusnesteet on ilmeisesti erityisen allergisoivia. Jouduin silmätippaostoksille. :(

koira-allergia.jpg

11.-16.8.2015

Masi ja Tella viettivät ihania yhteisiä intiaanikesän päiviä Hämeenlinnassa elokuussa 2015.

tella_ja_masi_laiturilla.jpg